sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Taloesittely

Lotta ja Peik innostuivat heti asiasta ja lähtivät samantien Mein seuraksi katsomaan myytävänä olevaa taloa. Talo olikin sillä välin aukaistu katsojille ja kolmikko astui uteliaana sisään. 



Outoa.. ketään ei ole paikalla. Vain kaksi nälkäistä kulkukissaa on löytänyt suojan tyhjästä talosta. 


 Mitta jäi kotiin, mutta huone näyttäisi olevan juuri sopivan kokoinen. 


 Yläkerrasta löytyi vanhanaikainen kylpyhuone. Tänne voisi rakentaa jotain muutakin.




                    

Pariskunta lähtee jo kotiin mutta Mei jää vielä tutkimaan taloa. Hän on aivan ihastuksissaan. Juuri tällaista taloa hän on aina toivonut!  


Ikkunasta näkyvät Lotta  ja Peik kotimatkalla, mutta he eivät aavistakaan, että heitä seurataan. 


                                 
                           

Hankaluuksia

Ling Mei on istunut monta päivää työpöydän äärellä piirtämässä yläkerran remonttisuunnitelmia.  Liian matala katto tuottaa ongelmia eikä Mei saa millään huoneita sopimaan piirustuksiinsa. Koko katto pitäisi repiä auki ja rakentaa uudelleen. Huh mikä työ! Onko se sittenkään vaivan arvoista? 



Mei on lyönyt päänsä matalaan kattoon jo ainakin sata kertaa. Hiuksetkin ovat ihan hilseilevässä maalissa. Koko talo alkaa ottaa jo päähän. 


Mei on jo pitkään ihastellut vanhaa taloa lähikorttelissa. Talo on niin suloinen, että sen näkemisestä tulee aina hyvälle päälle ja nytkin Mei suuntaa askeleensa talon luo.  




 Mei ei ole uskoa silmiään. Talo onkin myytävänä! Mutta miten pääsisi katsomaan taloa sisäpuolelta? Ehkä Lotta ja Peik ovat kuulleet jotain..

maanantai 5. toukokuuta 2014

Tuolit

Kauniit kuohuviinipullon korkit houkuttelivat kokeilemaan tuolien tekemistä. Selkänoja olisi pitänyt saada muutamalla taivutuksella muotoon, koska korjailu sai aikaan mutkaisen jäljen.  Lopuksi maalasin tuolit mustalla akryylimaalilla. Tuolit näkyvät myös ystävänpäivän kuvissa.



Yhteen tuoliin on käytetty kaksi korkkia. Puolet selkänojasta on taiteltu istuimen alle ja kiristetty tiukaksi. 



Kevään ensimmäinen kahvi pihalla. Lotta ei nyt jouda poseeraamaan, koska kahvi jäähtyy nopeasti.