keskiviikko 3. huhtikuuta 2013


Paluumuuttajat

Pari kuukautta kestänyt oikean käden lepuuttaminen on jo alkanut kyllästyttää varsinkin kun Turun käsityö- ja nukkekotimessuilla alkoi sormia kihelmöidä monenlaiset  materiaalit ja nukkekotitavarat. Yhdellä kädellä on vaikeaa tehdä siistiä jälkeä, enkä halunnut sotkea  remontteja ja rakennelmia, joihin olen käyttänyt aikaa ja vaivaa. 

Paluumuuttajat Peik ja Lotta tulivat kuin tilauksesta kunnostamaan rähjäistä Lundby-taloa. Maailmalla vietettyjen vuosien jälkeen pariskunta on palannut kotikonnuilleen ja ostanut perinteisen Lundby-talon jota alkoivat remontoida mieleisekseen. Kumpikaan ei ole aikaisemmin tehnyt remonttia ja se näkyy hieman sotkuisena ja epätasaisena jälkenä. Intoa riittää enemmän kuin taitoa, mutta remontin tekeminen on hauskaa ja he haluavat tehdä kaiken ihan itse. 

Remontti etenee sitä mukaa kuin pariskunnan into riittää. Keittiön ja olohuoneen remontin  he ehtivät jo aloittaa ennen kuin kamera löytyi muuttokuormasta. Ensimmäiset kuvat onkin otettu  kun Lotta ja Peik olivat keittiön lattian laatoitettuaan käyneet suihkussa ja istuskelivat uudessa olohuoneessaan.



                                       
Peik ja Lotta lepäilemässä rankan päivän jälkeen. Keittiön   lattia on kaakeloitu ja         olohuoneenkin lattialle on  levitetty kerros harmaata laastia. 

Poloiset joutuvat istumaan kovalla puusohvalla ja karttakin on  ylösalaisin.                                                                                                                                           .

 Lundby odottaa remontin etenemistä.

                                           Keittiön väreissä näkyy Meksikossa vietetyt vuodet.  

 

Matkamuistotauluja rähjäisessä eteisessä.


                                                    Kylppärin alkuperäiset retrovärit. 


                            Makuuhuoneellekin pitää tehdä jotain, mieluiten täysi remontti.

                            

2 kommenttia:

  1. Ei ihme, jos sormet syyhyävät, niin herkullisen näköinen remontti meneillään. Tuo meksikolaisvärinen laattalattia on upea. Oletko itse leikellyt laatat?

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Leikkelin laatat rautakaupan paperisista maalinäytteistä, niissäon kiiltävä laattamainen pinta. Se oli niin kiiltävää, että sivelin yhden kerroksen ohennettua vaaleaa akryylimaalia pintaan.

    VastaaPoista